uniVersI/O



Tiedeviikko 20/10

SXDF-XCLJ0218-0510

Tähtitieteilijät ovat löytäneet tähän mennessä kaukaisimman galaksijoukon puhelinnumeroltaan SXDF-XCLJ0218-0510. Alla olevassa kuvassa olevat nuolet osoittavat niihin galakseihin, joiden epäillään kuuluvan kyseiseen galaksijoukkoon. Vastaavasti ympyröityjen galaksien etäisyys tunnetaan ja ne kuuluvat varmasti galaksijoukkoon. Viivalla rajattu alue sisältää erittäin kuumaa kaasua, säteillen röntgensäteilyä, joka sijaitsee galaksijoukon ympärillä. Galaksijoukon etäisyydeksi mitattiin 9.6 miljardia valovuotta, ja röntgen- sekä infrapunahavaintojen perusteella joukon galaksit ovat massiivisia ja vanhoja, muutaman miljardin vuoden ikäisiä, eli joukon on täytynyt muodostua varhain maailmankaikkeuden ollessa vielä nuori. Näin ollen kyseinen joukko ja mahdollisesti tulevaisuudessa havaitut uudet, yhtä vanhat joukot antavat tietoa siitä, miten galaksit muodostuivat maailmankaikkeudessa, sekä millainen maailmankaikkeuden historia oli kokonaisuudessaan sen alkutaipaleella.

Credit: Max-Planck-Institut für extraterrestrische Physik

MPI:n lehdistötiedote

Jupiterin kadonnut vyö

Jupiterin ilmestyttyä Maasta katsottuna Auringon takaa tämän vuoden puolella siinä huomattiin jotain outoa, mitä vuoden 2009 loppupuolella Jupiterin siirtyessä Auringon taakse ei havaittu: Jupiterin alempi punaisenruskea vyö oli kadonnut. Vastaavanlainen muutos on tapahtunut aiemminkin, ja kyseessä on semi-säännöllinen, 3-15 vuoden sykleissä tapahtuva ilmiö. Tutkijoille on kuitenkin epäselvää miksi näin tapahtuu. Jupiterin vyöt ovat sääilmiöitä sen ilmakehässä, jotka kiertyvät Jupiterin ympäri hieman samaan tapaan kuin suihkuvirtaukset Maan ilmakehässä. Yksi mahdollinen selitys on, että jostain syystä vyö kylmenee ja vajoaa Jupiterin ilmakehässä alemmas, jolloin sen yläpuolelle siirtyisi pilviä peittäen vyön näkyvistä. Aikaisempien vastaavanlaisien tapahtumien perusteella vyö on kateissä muutamista viikoista muutamiin kuukausiin, jonka jälkeen kirkas valkea täplä ilmestyy vyön kohdalle ja alkaa sylkeä sisuksistaan tummia läikkiä, jotka Jupiterin voimakkaissa tuulissa vääntäytyvät filamenteiksi ja pyörteiksi Jupiterin ympärille uusien eteläisen vyön.

Credit: Anthony Wesley/Bob King

Anthony Wesley:n Jupiter-galleria

Cassini-taidetta

NASA:n Cassini-satelliitti on ottanut henkeäsalpaavia kuvia Saturnuksesta ja sen kuista, mutta seuraava kuva on jotain erityisen hienoa. Siinä Saturnuksen renkaat, johon osuva Saturnuksen varjo tekee mustaksi, lävistää Saturnuksen suurimman kuun, Titanin. Bonuksena kuvaan on mahtunut myös Mimas-kuu. Lisää Cassinin ottamia kuvia löytyy täältä.

Credit: NASA/JPL/Space Science Institute

Kosmisia karkulaisia

Tähtitieteilijät ovat löytäneet kaksi kosmista karkulaista: 1) massiivisen tähden, joka on karannut tähtijoukosta sekä 2) massiivisen mustan aukon, joka on saanut potkun kahden mustan aukon yhdistyessä yhdeksi massiiviseksi mustaksi aukoksi.

(1) Karkulaistähtiä syntyy kahden prosessin kautta: tähti voi kohdata yhden tai muutaman massiivisemman tähden tiheässä tähtijoukossa ja kosmisen pingiksen jälkeen linkoutua ulos koko joukosta, tai se voi linkoutua kaksoistähtijärjestelmästä kumppanitähden räjähtäessä supernovana. Tähtitieteilijät ovat havainneet tähden 30 Dor #016 kiitävän 400 000 km/h nopeudella poispäin massiivisesta tähtijoukosta R136 tehden eroa syntysijoilleen jo hulppeat 375 valovuotta. R136 on suhteellisen nuori, 1-2 miljoonaa vuotta vanha tähtijoukko, jonka massiivisimmat tähdet eivät ole vielä ehtineet räjähtää supernovana, joten karkulaistähden todennäköinen pakenemissyy on massiivisempien tähtien kohtaaminen tähtijoukon keskustassa. Mielenkiintoista tässä skenaariossa on se, että 30 Dor #016 -tähden massaksi on mitattu 90 auringonmassaa, joten sen on täytynyt kohdata melkoisia jättiläisiä päästäkseen yksinäiselle karkumatkalle. R136 tähtijoukosta onkin mitattu yli 100 auringonmassaisia jättiläistähtiä. Johtuen karkulaistähden massiivisuudesta, sen matkalle on tiedossa tyly päätös tähden räjähtäessä supernovana.

The Astrophysical Journal Letters -lehdessä julkaistu artikkeli aiheesta

(2) Tietokonesimulaatiot ovat osoittaneet, että kahden mustan aukon yhdistyminen kaksoistähtijärjestelmässä yhdeksi massiiviseksi mustaksi aukoksi voi johtaa juuri syntyneen aukon saavuttavan suuren nopeuden riippuen alkuperäisten aukkojen pyörimissuunnasta ja -nopeudesta toistensa ympäri. Uusi tutkimus osoittaa, että nyt on mahdollisesti löydetty ensimmäinen karkulaiskandidaatti, joka on syntynyt tämän prosessin kautta. Kohde nimeltä CXO J122518.6+144545 havaittiin erittäin kirkkaana, pistemäisenä lähteenä SDSS DR7 -galaksista NASA:n röntgensatelliitti Chandra:lla, mutta se ei sijainnutkaan galaksin keskustassa, missä supermassiivinen musta aukko yleensä majailee. Näin ollen vaihtoehdoiksi jäävät musta aukko karkulainen, erikoinen tyypin II supernova tai eksoottinen, superkirkas röntgenlähde (ULX, ultra-luminous X-ray source).

Artikkeli aiheesta arXiv:ssä

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: